6.3.2022 14:02
Tuomarilan Urheilijat ry.

SÄBÄKESÄLEIRI 2022

Tule kokemaan liikunnan ilo perinteisellä salibandy painotteisella kesäleirillä!

Leiri on avoin vuonna 2008-2013 syntyneille tytöille ja pojille. Leiriohjelma on ma-pe klo 9:00-15:00. Mukaan tarvitset salibandymailan, -lasit, juomapullon, sisä- ja ulkopeleihin sopivat kengät. Leirillä ulkoilemme myös paljon. Viikolla 23 meillä on käytössä kaksi eri salia Keski- Espoon alueella, mikä mahdollistaa isomman ryhmäkoon ja ryhmän jakamisen pienempiin ryhmiin.

Maksut:
* Leirimaksu yhdestä viikosta 160€, kaksi viikkoa yhteensä 260€.
* Jos osallistut molemmille viikoille, myClub muodostaa automaattisesti ensin molemmista viikoista erilliset 160€ laskut, joihin tullaan tekemään osahyvityslaskut seuran toimeista.
* Leirimaksu pitää sisällään lämpimän lounaan ja välipalan.
* Ohjatun ohjelman klo 9-15 välillä. Vanhempien logistiikkahaasteita helpottaakseen, leiriläisiä voi tuoda jo klo 8:30 ja hakea klo 15:30 mennessä.

Leiriläisiä ei ole vakuutettu erikseen järjestäjän puolesta, vakuutus kannattaa tarkistaa.

Peruutusehdot:
*Mikäli leiri perutaan kokonaan koronan vuoksi, leirimaksu palautetaan kokonaisuudessaan.
* Lääkärintodistusta vastaan palautetaan leirimaksu kokonaisuudessaan.

Ilmoittaudu viikon 23 leirille: https://tuomarilanurheilijat.myclub.fi/flow/courses/3898616
Ilmoittaudu viikon 24 leirille: https://tuomarilanurheilijat.myclub.fi/flow/courses/3898734
Ilmoittautumiset 15.5.2022 mennessä, mutta ole nopea, paikat täyttyvät nopeasti!

TERVETULOA MUKAAN!
Lisätiedot: toimisto@tuomarilanurheilijat.fi