8.1.2023 19:09
TU P2009

HFC:sta kohti kevätkautta


TU Stars osallistui Helsinki Floorball Cupissa sekä 2009- että 2008 syntyneiden haastajatason sarjaan. Taso oli kova, kummassakin sarjassa oli kilpatason joukkueita mukana.

2009 syntyneiden sarja oli alkuun tarpomista. Vastustajat olivat kovatasoisia ja maalivahdin paikkaa pelasi osassa peleistä yksi pakeista varsinaisen veskarin ollessa estynyt. Pronssipeliin saatiin kuitenkin rivit kasattua ja hyvä asenne päälle. Pöytyän urheilijat kukistuivat varsinaisella peliajalla lukemin 2-1.

Valmennuksen ajatuksia: ”Jäätävän jännä mitalipeli loppuun asti eikä tosiaan tiivistyksiä tarvittu. Mä ainakin tosi tyytyväinen mitaliin ja olipas se muuten hieno!”

2008 syntyneiden sarjassa jäimme neljänsiksi hävittyämme pronssipelin Westend Indiansille niukasti 1-2. Indians teki voittomaalin onnenkantamoisena alle minuutti ennen pelin loppua. Starsin pojat tekivät vielä kunniakkaan loppukirin ilman maalivahtia, mutta harmiksi viimeiset tasoitusyritykset eivät onnistuneet. Tällä kertaa ei päästy rankkareihin tämän rakkaan vastustajan kanssa. Tuliaisina 2008 syntyneiden sarjasta tuli kuitenkin joukkueellemme sarjan pistepörssin voitto!

Valmennuksen ajatuksia: ” Pelit tasaisia ja monenlaisia pelikirjoja vastaan pelattiin ja myös pyrittiin vastaamaan. Maalin pelejä kaikki jotka hävittiin ja sit muutama hyvä voitto. Tyytyväinen todella asenteeseen ja kokonaisuuteen peleissä.”

Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään sarjapelejä!