Päivän eka peli Påminnessa, Raaseporissa HertKi II vs T18 oli lämmittelyä, voitto lukemin 5-0.

Toinen peli ja vastaan asettui sarjaykkönen, Raasepori Knights. Vastustaja on itselleni tuttu, sillä pelasin pari vuotta sitten Knightsin M35 -miesten joukkueessa ja välillä pääsin seuraamaan naisten joukkueen harjoituksia. Hyvin valmennettu joukkue. T18 aloitti pelin vahvasti ja siirtyi ensimmäisessä erässä johtoon. T18 hallitsi peliä sekä ensimmäisessä että toisessa erässä. Kolmannen erän alku sujui edelleen TU:n hallinnassa. Lopulta vaarattoman näköisessä tilanteessa oman maalin takana pallo pomppii onnettomasti ja Knights saa tasoituksen. Hetkeä myöhemmin kesken ylivoimapelin pehmeä pallontavoittelutilanne päätyy Knightsin läpiajoon ja alivoimamaaliin. Kotiyleisö mylvii ja jänisräikät laulavat. Sarjaykkönen näyttää vievän pelin niin kuin aiemminkin ja siirtyy 2-1 -johtoon.

Mitä tapahtuu T18-joukkueessa? Erän viimeisellä minuutilla ensin tasoitus lopulta kaksi sekuntia ennen päätössummeria riemastuttava 3-2 -maali! Yleisö hiljenee ja kentällä on vain yksi joukkue: TU:n T18, sarjassa nimellä TU Naiset 2. Summeri soi ja samba alkaa.

Miksi tämä on klassikkopeli? Toki dramaattinen ja tunteikas voitto sarjaykkösestä riittää jo itsessään nostamaan pelin niiden isojen otteluiden joukkoon, joista jokainen löytää sisäisen soturinsa vielä vuosien kuluttua. Mutta muutakin tapahtui, poikkeuksellista. Vastustajan maalit syntyivät henkilökohtaisista virheistä. Virheistä, joiden jälkeen vaikkapa Venäjän jääkiekkomaajoukkueen pelaavat sättivät toisiaan vaihtopenkillä, kun Mikael Granlund teki ilmaveivimaalinsa ja Venäjä hävisi. Näin ei tehnyt T18. Joukkueessa selvästi tiedetään, että virheitä sattuu joka pelissä, siis aivan jokaisessa. Joskus missataan oma varma maali hyökkäyspäässä, joskus omissa soi. Kun vastustaja teki kaksi maalia, niin yhdenkään TU:n pelaajan pää ei painunut. Ei epätoivoa eikä virheen tekijän mollausta. Kun peliaikaa oli vielä jäljellä, energia suunnattiin kentälle, omaan peliin. Ei päivittelyyn, erotuomarin kritisointiin tai huonon onnen mietiskelyyn, vaan pelikavereiden vahvistamiseen. Pelissä tapahtuva oma virhe vaikuttaa joko koko loppupeliin (ja mahdollisesti pidempäänkin) tai sitten vain sen yhden päästetyn maalin verran. Jos joukkue päättää, ettei epäonnistuminen vaikuta pidempään, niin se ei vaikuta peliin. Virheen tehnyttä ei tarvitse moittia, vaan välittömästi nostaa tunnekuopasta. Jokainen kyllä hoitaa itsekritiikin, yleensä siinä ei tarvita edes valmentajaa. Lähiopetus on tehokasta, kun sitä saa henkilökohtaisesti. T18 päätti nostaa pelikaveria, vahvistaa puheella, ottaa olkapäästä kiinni ja kasvaa kentällä. Olla joukkue eikä muukalaislegioona. Ja sieltä se palkinto tuli.

Huhtikuun 23. päivänä mahdollinen nousu 3. divisioonaan ratkeaa – omassa vastuuturnauksessa JooAreenalla. Meillä TUlaisilla on mahdollisuus kannustaa joukkueemme kahteen voittoon päivän peleissä – rummut ja räikät mukaan ja mökää mökkiin! Tämä joukkue on ansainnut kaiken mahdollisen tuen!

TU:n valmennuslinjoja valmistellaan ensi kautta varten tiiviisti. Vastaan Valmennuslinja 2:sta eli seuran mentaalivalmennuksesta, psyykkisestä iskunkestävyydestä ja yhteisövahvuuden rakentamisesta. T18 -joukkue on oma-aloitteisesti hankkinut itselleen mentaalivalmennusta ja ymmärtänyt joukkueen rakentamisesta enemmän kuin useat aikuisjoukkueet sarjassa. Olen tästä joukkueesta sanomattoman ylpeä ja tähän peliin tulemme viittaamaan vielä monta kertaa esimerkkinä Joukkueesta isolla Jiillä. Siksi klassikkopeli ja pala TUn hienoa historiaa.

Ilkka Halava